Oli jälleen pitkä matka kirjoittamaan. Kuukausia harhailin, seikkailin henkisillä ja fyysisilläkin hakoteilläni. Hapuilin pois julmasta pimeydestä, verhosta joka oli estänyt minua näkemästä. Joka oli haihduttanut hyvän olon. Tuonut tilalle ahdistavan, painostavan tuntemuksen. Vanne pään ympärillä kiristyi kiristymistään. Ajatus toisen perään oli ikävyyttä tulviva. Lopulta saattaa huomata, siis päästessään katselemaan ongelman sisimpään, että ajatukset tulevat omista luuloista ja harhoista. Niiden suurentelu lisää ahdistusta ja epätoivoa, jota keskuuteemme kylvetään aivan liikaa jo muutenkin. Tämän asian mieltäminen kesti.

Toisin kuin itsekin voisin jälkeenpäin luulla, en yht'äkkiä vain kokenut täydellistä muunnosta. Hiljalleen silmäni alkoivat taas nähdä, mitä itse niiden halusin näkevän, eli ylitse sensuurien ja linssien. Sitä luuli olevansa mestoilla, vaikka oli sivusta katsojana, kun muut kulkivat eteenpäin. Ei sillä, että he olisivat oikeasti liikkuneet eteenpäin, tyhjäkatseisina he vääntelivät edestakaisin, ja enemmän takaisin. Yrittäessäni kertoa heille sitä, he pudistelivat päätään, hymyilivät, huitoilivat käsillään, heiluttivat lippujaan, sulkivat silmänsä.

Onneksi on vielä toivoa. Ihan jokainen tämän planeetan paskiainen ei ole vielä hukassa, joillakin on vielä ne omat korvansa ja silmänsä tallella. Tällaiset ihmiset on kuitenkin onnistuttu vaientamaan, ei sillä tavalla, ei sen sanan oikeassa merkityksessä.

Nykyaikana on hirvittävän vaikea löytää hiljaista metsää. Onkohan kukaan koskaan ajatellut sitä? Puhun siis oikeasti hiljaisesta metsästä. Sellaisesta, jossa ainoat äänet ovat lehtien suhina, eläinten korina ja raavinta ja tärkeinpänä ytimekäs hiljaisuus. Jolle ei ole loppua. Sitä kaipaan. Se, että voisin vain istua ja olla ajattelematta yhtikäs mitään. Olla ilman mitään. Puro solisisi jalkojeni juuressa, lämpötila olisi täydellisen sopiva, niin että ei olisi millään tavalla lämmin, mutta ei pienimmänkään verran kylmyyttä. Ei tuulta. Sininen taivas.

Syntymäpäivänä syödään usein kakkua. Olen kuullut uudesta, nopeastikin leviävästä tavasta, jossa kakun tilalla tarjotaan leipää, joka päällystetään havunneulaslevitteellä. Mielenkiintoinen idea. Kun kuulen vielä, mitä muita ainesosia siihen tarvitaan, tuon reseptin tänne.

Yritän kirjoittaa lähiaikoina lisää, sillä tällainen ajatusten esiintuominen vapauttaa omaa mieltä. Jos en kuitenkaan jostakin syystä löydä tänne vähään aikaan, olkoon enkelit kanssanne, sanojen paremmassa merkityksessä,  mielekästä kevättä.